Janitasta



Janita (eli tuttujen kesken Jasu) oli ensimmäinen koirani. Suuri opettajani, joka tutustutti minut koirien maailmaan. Olin monta vuotta kinunnut koiraa, mutta en kyllä corgia, vaan länderiä, parsonia tai shelttiä. Sattumien kautta tämä piironkijalka haettiin meille juhannuksena Tammelasta.


Järkytys oli suurin veljelleni, jolle koiran hankinta tuli täytenä yllätyksenä. Veli kun oli viettämässä juhannusta festareillla. Janita oli meille tulleessaan 6 kuukauden ikäinen. Kasvattaja olisi pitänyt sen itsellään jalostuskäytössä, mutta valitettavasti Janitalla oli lievä purentavika.



Siitä se koiraharrastus sitten alkoi. Samana kesänä aloitimme agilityn alkeet Lounais-Hämeen kennelkerholla. Siellä kävimme kerran viikossa, mutta mitään kouluttajaa siellä ei ollut. Otimme vain esteitä vuorotellen ja joku sitten aina huuteli mitä pitäisi tehdä toisin. Samana syksynä liityin Forssan Palveluskoiriin, jossa Jasu huomattiin heti taitavaksi agilitykoiraksi. Jasu pääsikin heti 8kk iässä kilpailevien ryhmään, jossa treenasimme mm. Lahden Siljan ja Hakalan Juhan kanssa. Treeneissä ihailin aina Juhan bordercollie Pepsiä (Pikkupaimenen Cinnamon Twist), nykyäänkin pidän vielä Pepsiä omana idolinani.

Ensimmäisiin kisoihin päädyttiin sitten heti seuraavana kesänä vuonna 1996. Kisat järjestettiin Toijalassa ja tuomarina oli Soini Saarela. Radalla emme päässeet kahta estettä pidemmälle, sillä saimme jostain kumman syystä hyllyn jo toisella esteellä, emmekä saaneet jatkaa rataan loppuun asti. Tästä kuitenkin kipinä puri ja aloitimme kisaamiseen. Janita eteni mini 2-luokkaan ja sai sieltä 2 nollaa. Yhtä nollaa vaille jäimme kolmosluokasta. Viimeinen nolla oli niin monta kertaa lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana. Viimeiset kisat Jasulla oli 9,5-vuotiaan Turussa (Att) 06.05.2004 ensimmäiseltä radalta tuli vitonen ja hieman yliaikaa, mutta luokkavoitto. Toiselta radalta sitten tuli harmillinen vitonen. Luulin koko radan ajan, että Jasulta oli tippunut jo yksi rima. Ohjasin todella laiskasti. Suoritimme viimeisen esteen ja viimeisen esteen rima tippui… Se oli ainoa virheemme. Jos olisin tsempannut koiraa, olisimme saaneet nollan luokkavoitolla ja siirron 3-luokkaan. Jasu jäi yhtä nollaa vaille 3-luokkalaiseksi.
Jasu palkittiin useana vuotena Forssan Pussikoirien vuoden parhaaksi agikoiraksi sekä Suomen Welsh Corgiseuran vuoden agicorgi kisassa Jasu oli useana vuonna 7. parhaan joukossa.


Kokeilimme myös muutaman kerran toko-kilpailuja, mutta niissä ohjaaja jännitti aivan liikaa. Saimme kuitenkin alokasluokasta 1-tuloksen ja kerran olimme voittamassa Etelä-Hämeen Piirinmestaruus kultaa joukkueessa. Janitan kanssa kokeilimme muutamaan otteeseen myös jäljestystä.

Janita oli nykypäivän corgiksi ”sporttimallinen”. Mielestäni hyvin kaunis ja hyvärakenteinen. Luonne oli perinteistä corgia, eli hyvin ahne! Jasu meinasi muutaman kerran menettää henkensä oman ahneutensa vuoksi.
Pahin oli ehdottomasti uuniin menossa olleen pullapitkon syöminen. Koiran maha turposi aivan palloksi ja pelkäsimme, että koko koira kuolee ähkyyn. Lisäksi Janita söi kerran 800 milligramman Buranoita ja kerran sille maistui 1kg Englanninlakuja. Ilmeisesti se oli päättänyt olla ystävällinen ja oli jättänyt yhden lakun minulle…
Muuten Janita oli hyvin kiltti, se ei koskaan tehnyt mitään pahojansa. Ainoastaan tuo ahneus oli omaa luokkaansa. Janita oli muutenkin hyvin kiltti ja nöyrä koira, sillä oli todella voimakas miellyttämishalu. Lisäksi se oli kova vartioimaan ja puolustamaan minua. Muutaman kerran se hääsi vanhempien pihalta murtovarkaat herättämällä meidät yöllä. Janita oli hyvin viisas, se oppi aivan hetkessä temput ja leikit. Harmi vaan, kun siihen aikaan kouluttamisen taso ei ollut nykyisellään. Lisäksi harrastamista hieman haittasi se, että olin itse niin nuori, ettei minulla ollut ajokorttia. Kiltisti isä kuitenkin kuskasi meitä aina, kun omilta kiireiltään ja veljeni harrastuksilta ehti.


Valitettavasti Jasu jouduttiin lopettamaan 22.04.2005. Huomasin alkuvuodesta (2005) Jasun nisässä patin ja käytimme koiraa eläinlääkärillä. Eläinlääkäri totesi sen olevan nisäkasvain, mutta ei pitänyt sitä vaarallisena. Totesi vain, että näitä tulee useille vanhoille leikkaamattomille nartuille ja ne ovat yleensä hyvänlaatuisia, eivätkä kasva enempää tai jos kasvavat niin todella hitaasti. Jasun kasvain oli kuitenkin pahanlaatuinen ja se levisi kaikkialle elimistöön. Oli aika tehdä elämäni vaikein päätös. Jasu nukkui pois 10,5 vuoden iässä.

Jasun ansioista kirjaimellisesti ajauduin koiramaailmaan. Ilman sitä en varmasti olisi yhtä aktiivinen koiraharrastaja. Parempaa ensimmäistä koiraa minulla ei olisi voinut olla.