


Janita (eli tuttujen kesken Jasu) oli ensimmäinen koirani. Suuri opettajani, joka tutustutti minut koirien maailmaan. Olin monta vuotta kinunnut koiraa, mutta en kyllä corgia, vaan länderiä, parsonia tai shelttiä. Sattumien kautta tämä piironkijalka haettiin meille juhannuksena Tammelasta.



Järkytys oli suurin veljelleni, jolle koiran hankinta tuli täytenä yllätyksenä. Veli kun oli viettämässä juhannusta festareillla. Janita oli meille tulleessaan 6 kuukauden ikäinen. Kasvattaja olisi pitänyt sen itsellään jalostuskäytössä, mutta valitettavasti Janitalla oli lievä purentavika.



Siitä se koiraharrastus sitten alkoi. Samana kesänä aloitimme agilityn alkeet Lounais-Hämeen kennelkerholla. Siellä kävimme kerran viikossa, mutta mitään kouluttajaa siellä ei ollut. Otimme vain esteitä vuorotellen ja joku sitten aina huuteli mitä pitäisi tehdä toisin. Samana syksynä liityin Forssan Palveluskoiriin, jossa Jasu huomattiin heti taitavaksi agilitykoiraksi. Jasu pääsikin heti 8kk iässä kilpailevien ryhmään, jossa treenasimme mm. Lahden Siljan ja Hakalan Juhan kanssa. Treeneissä ihailin aina Juhan bordercollie Pepsiä (Pikkupaimenen Cinnamon Twist), nykyäänkin pidän vielä Pepsiä omana idolinani.



Jasu palkittiin useana vuotena Forssan Pussikoirien vuoden parhaaksi agikoiraksi sekä Suomen Welsh Corgiseuran vuoden agicorgi kisassa Jasu oli useana vuonna 7. parhaan joukossa.



Kokeilimme myös muutaman kerran toko-kilpailuja, mutta niissä ohjaaja jännitti aivan liikaa. Saimme kuitenkin alokasluokasta 1-tuloksen ja kerran olimme voittamassa Etelä-Hämeen Piirinmestaruus kultaa joukkueessa. Janitan kanssa kokeilimme muutamaan otteeseen myös jäljestystä.



Pahin oli ehdottomasti uuniin menossa olleen pullapitkon syöminen. Koiran maha turposi aivan palloksi ja pelkäsimme, että koko koira kuolee ähkyyn. Lisäksi Janita söi kerran 800 milligramman Buranoita ja kerran sille maistui 1kg Englanninlakuja. Ilmeisesti se oli päättänyt olla ystävällinen ja oli jättänyt yhden lakun minulle…
Muuten Janita oli hyvin kiltti, se ei koskaan tehnyt mitään pahojansa. Ainoastaan tuo ahneus oli omaa luokkaansa. Janita oli muutenkin hyvin kiltti ja nöyrä koira, sillä oli todella voimakas miellyttämishalu. Lisäksi se oli kova vartioimaan ja puolustamaan minua. Muutaman kerran se hääsi vanhempien pihalta murtovarkaat herättämällä meidät yöllä. Janita oli hyvin viisas, se oppi aivan hetkessä temput ja leikit. Harmi vaan, kun siihen aikaan kouluttamisen taso ei ollut nykyisellään. Lisäksi harrastamista hieman haittasi se, että olin itse niin nuori, ettei minulla ollut ajokorttia. Kiltisti isä kuitenkin kuskasi meitä aina, kun omilta kiireiltään ja veljeni harrastuksilta ehti.







